Opeopiskelija 2/21

Mari Mäki-Paavolan mukaan opella pitää olla elämää koulurakennuksen ulkopuolellakin. Tässä Kellostapulin huipulla, Ylläksen maastoissa. (Kuva: Tenho Suomu)

SOOL tekee valinnan vuosittain jäsenistöltä tulleiden esitysten perusteella. Aineenopettajaksi opiskelevan Jenny Viisteensaaren mukaan Mari Mäki-Paavola antaa joka päivä ”110 prosenttia” itsestään niin oppilaille, kollegoille kuin harjoittelijoillekin. Hänestä myös välittyy se, että hän aidosti pitää harjoittelijoiden puolta. Mäki-Paavolalle on tärkeää tietää mitä harjoittelijoille kuuluu ja miten he voivat.

Mari Mäki-Paavola, mitä ajattelit kuullessasi valinnastasi? Tiesitkö olleesi ehdolla?

– Luin valinnasta kertoneen sähköpostiviestin makoillessani laboratorion odotustilan sohvalla. Olen pyörtyilevää sorttia, ja siinä oli juuri otettu verikokeita. Ajatukset olivat tuosta johtuen hieman sumuiset, joten en käsittänyt ensin viestin sisällön koskevan minua. Valinta tuntui hämmentävältä ja hyvältä samaan aikaan. En tiennyt ehdolla olemisesta mutta iloitsen tietenkin siitä, että jotakin on tullut ohjaamisessa tehtyä hyviä jälkiä jättäen. 

Millainen on oma koulutustaustasi?

– Opiskelin Jyväskylän yliopistossa pääaineenani suomen kieli. Vuosikurssimme oli viimeinen, joka sai opintotukea maksimissaan seitsemäksi vuodeksi. Aika nopeasti päätin, että käytän kaiken tuon ajan ja opintotukimahdollisuuden. Opiskelin pitkään ja monenlaista: kirjallisuuden, puheviestinnän ja kasvatustieteen lisäksi aikuiskasvatusta, draamapedagogiikkaa, filosofiaa ja folkloristiikkaa. 

– Opiskeluvuodet olivat monella tavalla ihanaa aikaa. Opiskelijajärjestössä tehtiin ekskursioita kotimaassa ja ulkomailla, järjestettiin kielten opiskelijoiden Euroviisuja ja vaikutettiin oman laitoksen opiskelukäytänteisiin.

– Opetusharjoittelu suoritettiin tuolloin yhden lukuvuoden aikana. Se oli merkittävä vuosi itselleni, sillä silloin sain otettua suunnan tulevaa kohti: olin aika vakuuttunut, että minusta tulee äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Aloin haaveilla ”omista” oppilaista – toki käsittämättä ihan täysin, millainen vastuu ja työmäärä olisi edessä. Filosofian maisteriksi valmistuin vuonna 1999.

Entä työhistoria? Miten päädyit Jyväskylän normaalikouluun ja harjoittelunohjaajaksi?

– Litteroin kesällä 1998 Jyväskylän yliopiston Fennicum-rakennuksen alakerran pienessä arkistohuoneessa graduni haastatteluja. Tuo tila oli jonkun työhuone, mutta olin siellä yksin useamman viikon. Eräänä päivänä puhelin soi pitkään, yhä uudelleen. Kävin kysymässä henkilökunnalta, voinko vetää puhelimen johdon (niin, sellaista pöytäpuhelinaikaa elettiin vielä silloin) irti seinästä, jotta ääni ei kaiken aikaa keskeytä minun kovin tärkeää tutkimuslitterointiani. Vastaukseksi sain, että kannattaa vastata, kun se seuraavan kerran soi, sillä siellä tavoitellaan minua. Johdon nykäisyn välttämisestä taitaa siis olla kiinni, että olen nykyään töissä Jyväskylän normaalikoulussa: minua tavoitteli koulun rehtori, joka kysyi töihin seuraavaksi lukuvuodeksi

– Tuosta saakka olen opettanut normaalikoulussa äidinkieltä ja kirjallisuutta yläkoululaisille ja lukiolaisille sekä ohjannut opetusharjoittelijoita. Ensimmäiset 11 vuotta olin tuntiopettajana; nyt on saman verran takana vakinaisempaa pestiä.

– Kolme vuotta sitten tarvitsin hieman etäisyyttä tuttuun arkeen ja toteutin opiskeluvuosieni haaveen pohjoisessa elämisestä: opetin lukuvuoden verran Kolarin lukiossa ja yläkoulussa. Vaikka juurtuminen pohjoiseen ei olisi ollut mahdoton ajatus, tällä kertaa reissu jäi vuoden mittaiseksi. 

Miten koronavuosi on vaikuttanut harjoitteluiden toteutukseen ja toteutumiseen Jyväskylässä?

– Vuosi sitten maaliskuussa kokeiltiin Google Meetiä opetusharjoittelijan kanssa eräänä tiistai-iltana ensimmäisen kerran. Aika moni asia tuntui epäselvältä, kuten varmasti ihan jokaisen opettajan ja opetusharjoittelijan mielestä noina päivinä. Seuraavana aamuna hän piti ensimmäisen etäoppitunnin elämässään – ja seitsemäsluokkalaisten oppilaidensa ja minun elämässäni. Oudossa tilanteessa oli noina viikkoina läsnä myös uuden kokemisen intoa. Aineopintovaiheen opetusharjoittelijat pääsivät kokeilemaan opettamista tilanteessa, jossa kaikki meni hieman kokeilemisen kautta.

”Opetusharjoittelijat ovat
saaneet kokemuksen,
jota ei täysin voi oppia kirjoista.”

– Kasvatustieteen perusopintojaan suorittavien opetusharjoittelujakso siirrettiin meillä lähes kaikissa oppiaineissa syyslukukaudelle, jotta ensimmäiset kokemukset koulusta opettajan näkökulmasta olisi mahdollisuus saada lähiopetuksessa. Syyskuussa koululle saapuikin perusopintojaan ja aineopintojaan suorittavien opetusharjoittelijoiden iso joukko – puolen vuoden etäopiskelun jälkeen täynnä iloa lähiopetuksesta. Opetusharjoittelijat saivat kokemuksia siitä, millaista on opettaa luokassa olevien oppilaiden lisäksi heitä, jotka opiskelivat samaan aikaan kotona etätyöskentelynä.

– Opetuksen suunnitteluun on mennyt enemmän aikaa, ja ratkaisuja on pitänyt miettiä eri tavoin kuin aiemmin: on vaativaa opettaa samassa tilassa ja etänä työskenteleviä yhtä aikaa. En ole aivan varma, onko tässä pystynyt olemaan ohjaajana vahva tuki, sillä tilanteet ovat olleet uusia myös meille opettajille. Ehkä tässä lukuvuodessa on ollut hyvin vahva yhdessä tekemisen maku – ratkaisuja on mietitty tavallista enemmän ohjaustilanteissa porukalla.

– Osan lukuvuodesta oppilaiden ja opiskelijoiden opetus on tapahtunut kokonaan etätyöskentelynä, ja helmikuussa yliopiston päätöksellä myös opetusharjoittelu oli hetken aikaa etätyötä. Suuren osan lukuvuodesta olemme saaneet kuitenkin kaikki toimia koululla, mikä on opetusharjoittelijoiden mielestä tuntunut olevan mukavaa, sillä etätyötä on ollut riittämiin muissa opinnoissa vuoden ajan.

– Voimia vievä vuosi, varmasti, mutta uskon, että opetusharjoittelijat ovat saaneet myös sellaisen kokemuksen, jota ei täysin voi oppia kirjoista: he ovat päässeet mukaan etä- ja hybridiopetuksen toteuttamiseen aikana, jolloin myös opettajat ovat tätä kaikkea yrittäneet opetella. 

Miten tehdään hyvä opettaja? Millainen hyvä opettaja on?

– Kun mietin omaa muinaista kouluaikaani ja mielestäni hyviä opettajiani, heitä yhdistää ainakin kolme asiaa: Hyvä opettaja oli innostunut oppiaineestaan, hallitsi asiansa ja osasi opettaa sitä niin, että minäkin ymmärsin. Hyvän opettajan tunneilla oli ilmapiiri, jossa oli helppo hengittää – ei tarvinnut pelätä mokaavansa, ja tunneilla myös naurettiin yhdessä. Hyvä opettaja antoi aikaa ajattelemiselle ja yhteiselle pohtimiselle; tunneilla ei ollut hirmuinen kiire. Hyvän opettajan piirteitä voisi luetella aika monta lisääkin, mutta nämä tulivat ensimmäisinä mieleen.

"Tärkeää on halu 
tehdä työtä
nuorten kanssa.”

– Vaikeampi kysymys on, miten tehdään hyvä opettaja. Ehkä sellaista ei voi tehdä, valmistaa tai muovailla. Kaikki lähtee varmaankin siitä, että haluaa tehdä työtä nuorten kanssa, arvostaa yhteistä aikaa koulussa ja näkee hieman vaivaa siihen, että pohtii oppimisen tapoja ja sitä kautta opettamisen ratkaisuja. Jossain määrin hyvä opettaja tehdään ympäristössään: kun opettajalle annetaan mahdollisuuksia kokeilla oppimisen ohjaamisen tapoja ja aikaa kehittää omaa työtään, hänestä saattaa kasvaa koko ajan parempi versio itsestään.

– Kaiken tuon lisäksi hyvä opettaja tekee muutakin kuin työtä: hän osaa laittaa työkoneen ja koulun oven kiinni, irrottaa itsensä oppimisen ongelmien pohtimisesta, osaa lukea lehteä miettimättä, miten lehtijuttuja voisi käyttää opetuksessa, ja nauttii ilman pienintäkään häpeän tunnetta siitä, kun joskus pääsee töistä jo iltapäivän tunteina ja voi istahtaa puistoon jäätelölle keskellä kevätpäivää. Hyvä opettaja pitää siis huolta itsestään, ja hänen elämässään on monenlaisia kiinnekohtia työn ulkopuolellakin. 

Opiskelijoiden mukaan heidän sinulta saamansa ohjaus ja tuki on erityisesti nyt poikkeusaikana ollut korvaamatonta. He kokevat sinun pitävän aina harjoittelijoiden puolia ja antavan heille sekä oppilaille aina täyden huomion. Tunnistatko tästä itsesi tai työskentelytapasi? 

– Useat työtehtävät ovat viimeisen vuoden aikana olleet raskaita, ja epävarmuus tilanteiden muutoksista on värittänyt suunnitelmia ja arkea. Tämä sama on näkynyt koulumaailmassakin. Opetusharjoittelijat ovat nähneet, miten nopeasti muuttuviin tilanteisiin on pystyttävä reagoimaan ja mitä koulun arki on, kun oppilaita on lähi- ja etätyössä samaan aikaan. Jos olemme pystyneet tässä tilanteessa olemaan tukena ja ohjaamaan riittävästi, olen iloinen.

– Koen tämän vahvasti tiimityönä esimerkiksi aineryhmässämme: opetusharjoittelijoiden kannalta järkeviä ratkaisuja ja vaihtoehtoja on mietitty yhdessä. Pidän työstäni. Oppilaiden ja opetusharjoittelijoiden kanssa toimiminen on tämän työn keskeisintä antia. Jos se näkyy heidän puolensa pitämisenä ja huomiointina, olen tehnyt työni siten, kuin sen haluaisinkin tehdä. Kai minä hieman itseäni tuosta tunnistan, mutta en nyt perisuomalaiseen tapaan sen enempää voi ainakaan itseäni alkaa positiivisin sanoin kuvailla. 

Mikä on tärkein oppi, minkä opetusharjoittelusta voi saada?

– On hienoa, jos opetusharjoittelun jälkeen nuorella opettajalla on tunne, että hän selviää työssään etenkin niistä tehtävistä, joihin on tartuttava ihan yksin: opetuksen suunnittelu jakso- ja oppituntitasolla, oppimisen ohjaaminen oppitunneilla sekä oppimisen arviointi eri vaiheissa. Näitä harjoitellaan paljon aineopintojen harjoitteluvaiheessa.

– Monia muita opettajan tehtäviä oppii työtä tehdessä, eikä kaikkea tarvitse hallita saman tien. Tuo lähes pelottava ”tärkein oppi” voisi kuitenkin olla se, että opetusharjoittelun aikana vahvistuisi halu tehdä työtä nuorten kanssa ja kehittyisi ymmärrys siitä, mitä oppimisen ohjaaminen käytännössä vaatii. 

Terveisesi kaikille opettajaopiskelijoille?

– Aika harvassa ovat olleet aamut, jolloin en ole lähtenyt työpaikalle hyvillä mielin. Yhtä harvassa ovat hetket, jolloin oppilaiden kohtaaminen on vienyt enemmän energiaa, kuin on antanut sitä. Tätä samaa toivon teille. Toivottavasti työ tuo elämäänne paljon hyvää. Sitä ennen kuitenkin iloitkaa opiskeluajasta: solmikaa vuosikymmeniä kestäviä ystävyyssuhteita, kokekaa asioita, joita vain opiskelija voi kokea, ja laajentakaa ajattelua opinnoillanne.

– On tosi kivaa olla tämän ikäinen, kuin nyt olen, mutta lähtisin käymään opiskeluaikaisen minäni elämässä milloin tahansa – opiskeluaika on hienoa, nauttikaa siitä. 

Mari Mäki-Paavola teki oman opetusharjoittelunsa Jyväskylän normaalikoulussa lukuvuonna 1996–1997. ”Kuva on hetkestä, jossa käsiteltiin pajatyöskentelynä Anne Frankin päiväkirjaa – sen teemoja ja ihmiskohtaloita. Olen itse pipo päässä ’kuorimassa perunoita’ yläkoululaisten joukon keskellä.” (Kuva: Mari Mäki-Paavolan kotialbumi)