ASTA LUTTINEN
Opeopiskelija 3/22

Gradumuistiinpanot. Kuva: Asta Luttinen.

Graduprosessista maalaillaan usein uhkakuvia. Kirjoittaminen on stressaavaa ja kaikin tavoin raskasta aikaa, mutta työ on vain pakko tehdä. Samalla graduprosessiin liittyvää kielteistä puhetta usein myös pehmitellään erinäisillä tsemppaaviksi tarkoitetuilla lauseilla, kuten ”ei sun gradua kuitenkaan lue kukaan muu kuin ohjaaja” tai ”se on vain gradu”. 

Toki voi olla tottakin, ettei gradusi kiinnosta kovin montaa ihmistä. On kuitenkin melko ankeaa, jos opiskelijoita lähetetään gradumatkalleen sanoen, ettei heidän työllään tule lopulta olemaan mitään merkitystä. Vastavoimaksi kaikelle gradun kirjoittamisesta yleensä kuultavalle jupinalle halusinkin kirjoittaa omasta graduprosessistani, koska se onnistui yllättämään minut positiivisesti. 

Intohimolla tai ilman

Itsekin aloitin gradun työstämisen sillä ajatuksella, että tämä on nyt vain tehtävä. Jos joskus haluan valmistua, on gradu kirjoitettava – intohimolla tai ilman. Olin kypsytellyt omaa tutkimusaihettani ajatuksen tasolla jo vähän pidempään, joten aloittaminen tuntui siinä mielessä vähän helpommalta.

Gradussani lähdin tutkimaan katsomusaineopetuksen tulevaisuutta luokanopettajien näkökulmasta. Olin kiinnostunut kuulemaan eri näkökulmia siitä, voisiko katsomusaineopetusta järjestää jotenkin muuten, kuin nykyisellä tavalla omaan uskontoon perustuen. Edelleen tuntuu hankalalta tiivistää monen kuukauden työ pariin virkkeeseen – meinaan aina aloittaa luennon aiheesta. 

Kun suunta oli selvä, ryhdyin töihin. Yhtäkkiä huomasin, että tavallaan jopa nautin kirjastossa haahuilusta lähdekirjallisuuden perässä ja innostuin, kun löysin jotain aihepiiriini sopivaa. Toisinaan en malttanut lähteä kirjastosta kotiin, koska olin päässyt niin hyvään flow-tilaan, että tieteellinen teksti vain virtasi sormieni läpi gradutiedostoon.

En olisi vielä viime syksynä uskonut sanovani näin, mutta gradun kirjoittaminen oli parhaimmillaan todella kivaa.

Ei kuitenkaan käy kieltäminen, etteikö gradun kirjoittaminen olisi toisinaan ollut myös juuri sellaista kuin uhkaillaan. Välillä aivoni olivat yhtä sumua ja tunnuin toistuvasti unohtavan mitä olin ylipäätään edes tutkimassa. Edellisenä päivänä syntynyt ja jo täysin valmiilta vaikuttanut tieteellinen tekstipätkä ei enää seuraavana päivänä tuntunut sopivan koko tutkimusaiheeseen. Tutkimuskysymykseni menivät uusiksi vähintään kerran kuukaudessa.

Matkan varrella ajatukseni ja tunteeni kulkivat koko skaalan suuruudenhulluudesta epätoivoon ja taas takaisin vahvaan uskoon siitä, että olen tekemässä jotain merkityksellistä. Pian kuitenkin löysin taas itseni tuijottamasta tyhjyyteen ja miettimästä, että työni on täysin turhaa. 

Torkut ryhmätyötilassa

Graduvuosi merkitsi itselleni myös yhden aikakauden loppua. Takana oli kaksi lukuvuotta kotona läppärin ääressä, joten voi olla, että myös siksi ihan vain kirjastoon palaaminen ja opiskelukavereiden näkeminen puhalsi koko prosessiin uutta virtaa. Heikoillakin hetkillä yritin muistutella itseäni, että nauttisin vielä viimeisestä lukuvuodesta: lounashetkistä kavereiden kanssa, vapaista aikatauluista ja kaikesta siitä, mitä yliopistoelämä voi parhaimmillaan olla.

Graduprosessini olisikin varmasti ollut hyvin erilainen ilman opiskelukavereitani, joiden kanssa istuimme lukemattomia tunteja hiljaa vierekkäin naputtamassa tietokoneitamme. Kysyimme toisiltamme neuvoja ja vertaistukituokiot venyivät toisinaan liiankin pitkiksi juttujen lipuessa ohi aiheen. Kokeilimme pomodoro-ajanhallintatekniikkaa työskentelyn tehostamiseksi ja toisinaan joku saattoi nukkua torkut ryhmätyötilan pöytää vasten. 

Selvitimme yhdessä viittaustekniikan kiemuroita ja turhauduimme ohjaajien eriäviin ohjeistuksiin, mutta puskimme kuitenkin jatkuvasti toisiamme eteenpäin. Yhtäkkiä olikin huhtikuun loppu ja monen opiskelukaverini tavoin palautin työni arvioitavaksi. 

Deep Focus

Kaikille työtään aloitteleville toivon, että graduprosessi yllättäisi positiivisesti myös teidät. Gradun valmistuminen vaatii toki töitä ja niitä kuuluisia istumalihaksia, mutta muista fiilistellä myös matkaa. Ei ole maailmanloppu, jos gradusi ei valmistu silloin kun olit ajatellut. Jos alkuun pääseminen tuntuu hankalalta, kysy apua ohjaajaltasi – on hänen työnsä auttaa sinua eteenpäin.

Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen graduprosessin aikana on klisee, mutta totta. Välipäiviä tarvitaan, myös väliviikkoja – en usko, että kenenkään työ on kaatunut välikuukauteenkaan. Gradun palauttamisen jälkeen on hyvä muistaa myös hengähtää ennen uusien projektien pariin siirtymistä. Vaikka ajattelisit sen olevan vain gradu, olet kuitenkin todennäköisesti käyttänyt siihen enemmän henkisiä ja ajallisia resursseja kuin mihinkään muuhun työhön tähänastisen yliopistourasi aikana. 

Ainoa asia, mikä graduprosessissa näin jälkikäteen harmittaa on, että Spotify ehdottaa minulle todennäköisesti vielä pitkään pelkkää deep focus -musiikkia, jonka tahdissa kirjoitin suurimman osan työstäni. Voi olla, että graduni jää pölyttymään yliopiston julkaisuarkistoon ja sen lukijalistalle kuuluvat vain palautteen antaneet ohjaajat, mutta ainakin pidin sen tekemisestä. 

Jos tämä kertomus ei auttanut sinua alkuun, niin kokeillaan tätä klassikkoa: se on vain gradu!

Sokeribuustia tarvittiin graduprosessin loppumetreillä, kun motivaatio alkoi olla hukassa. Kuva: Asta Luttinen.