LAURA LAHIN
Opeopiskelija 1/20

Kuvan henkilö ei liity tapaukseen. Kuva: Pexels

Kiireinen nuoruus ja pitkä tie yliopistoon

Anna harrasti pitkään urheilua huipputasolla, ja haaveili nuorena ammattilaisurheilijan työstä. Yläasteelta saakka hänen elämässään ei juurikaan ollut vapaa-aikaa. Tuolloin se oli helppoa, sillä esimerkiksi ruuat ja kaikki muut arjen asiat huolehti joku muu.

– Muistan että silloinkin harmittelin, etten ehtinyt tavata kavereitani, mutta toisaalta sain tyydytystä, kun olin kiireinen ja ihmiset ihannoivat sitä.

Anna kävi urheilulukion, ja kokee, että elämänsä ensimmäisiä virheitä oli yrittää valmistua ylioppilaaksi kolmessa vuodessa ja samalla urheilla. Hän mietti, että kyllä muutkin pystyvät siihen, joten hän on tyhmä jos ei pysty. Abivuonna Anna kuitenkin sairastui masennukseen, ja sen myötä lopetti urheilun. Jälkeenpäin hän on ymmärtänyt, että oli uupunut jo tuolloin.

– En ole lääkäri, mutta masennus ja uupumus liittyvät toisiinsa ja niitä ei välttämättä aina erota.

Keväällä Anna ei tehnyt muuta kuin suoritti ylioppilaskirjoitukset – lukematta. Hän sai ihan kohtuulliset arvosanat, muttei ollenkaan oman tasoisiaan. Tämän takia kesti hetken, että hän pääsi korkeakouluun.

– Olin tottunut siihen, ettei lukiossa tarvitse haastaa itseään akateemisesti. Siksi olikin uusi asia, että täytyy panostaa ihan eri tavalla. Tämä on lisännyt suorituspaineita ja itseinhoa, kun ajatteli, että kokemus omasta osaamisesta on ollut täysin vääristynyt. Oli iso kolaus, kun en päässyt yliopistoon.

Välivuosina Anna työskenteli koulunkäyntiavustajana, mutta teki myös muita töitä, sillä yksi palkka ei riittänyt elämiseen. Työkokemus oli kuitenkin arvokasta. Hän sai kokemusta koulumaailmasta ja tiesi mihin on hakemassa. Anna haluaa työskennellä yläasteella, mutta opiskelee luokanopettajaksi, koska hänen mielestään se on paras mahdollinen koulutus opettajan työhön.

– Pääsin yliopistoon kolmannella yrittämällä, ja silloin sainkin hyvät pisteet. Kaksi hylätyksi tulemisen kokemusta olivat olleet raskaita. Silloin aloitin terapiassa käynnin ensimmäistä kertaa elämässäni.

Aktiivista opiskelijaelämää ja romahdus

Opintojen alettua Anna ei löytänyt omasta pienryhmästäni kavereita, joten lähti mukaan järjestötoimintaan. Fuksivuonna hän oli mukana kolmessa eri järjestössä. Siitäkin tuli lopulta raskasta, sillä hänellä järjestötoiminnassa samanlaista työmoraali kuin palkkatyössä, vaikka se oli vapaaehtoistoimintaa.

– Olin lisäksi töissä, joten kaikki aika meni siinä. Seuraavana vuonna pääsin vielä hieman vaativampiin luottamustoimiin. Tämä kaikki oli tosi kivaa, mutta olisi pitänyt höllätä. Järjestökaverit olivat huolissaan minusta.

Tällöin loppuvuodesta tapahtui Annan yksityiselämässä todella raskas asia, jonka hän kokee laukaisseen uupumuksen. Tällöin Annan oli järjestettävä itselleen vapaa-aikaa, ja hän tajusi, kuinka moneen paikkaan joutui soittelemaan peruakseen sovittuja menoja.

– Huomasin, että elämäntyylini ei ole kestävä. Minulla oli valtavasti eri vastuita. Purin hammasta ja suoritin kurssit loppuun. Sitten koitti onneksi joululoma ja pääsin lepäämään.

”Hyvin pieni osa ihmisistä
on superihmisiä.”

Kevään ohjelmassa oli enää yksi kurssi ja kandityö, jolle Anna oli varannut paljon aikaa. Vuosi alkoi, ja vanhat järjestötoimet loppuivat, mutta samalla tuli uusia.

– Muistan kun menin kirjastoon. Istuin siinä enkä saanut mitään aikaiseksi. Selasin sähköposteja ja tein to do -listoja, mutta jäin koko ajan sellaiselle suunnittelun tasolle, enkä pystynyt aloittamaan mitään. Sitten eräänä päivänä bussissa matkalla kandiseminaariin romahdin. Laitoin kumppanilleni viestiä, että nyt on asiat tosi huonosti.

– Erosin luottamustoimesta, johon minut oli juuri valittu. Se ei kuulosta pahalta, mutta minulle se oli todella vaikea päätös. Ilmoitin myös kandiohjaajalleni, etten aion keväällä tehdä kandia. Terapeutti kirjoitti kaksi kuukautta sairaslomaa.

Toipuminen alkaa

Sairaslomalla Anna lepäsi päivät ja harrasti liikuntaa. Opintoja hän ei suorittanut kevään aikana lainkaan. Yhdessä luottamustoimessa hän jatkoi keväälläkin.

– Tuntui hyvältä, että oli jotain tekemistä ja paikka, jossa minua tarvittiin.

Loppukeväästä Anna haki töitä, ja kesällä hän suoritti loppuun yhden jo syksyllä alkaneen kurssin.

– Itkin lopputehtävää tehdessä, vaikka se ei ollut edes suuritöinen. Se vaan tuntui niin vaikealta.

Yleensä Anna on sosiaalisesti aktiivinen, mutta kesän aikana hän ei jaksanut tavata ystäviä. Hän muutti yhteen kumppaninsa kanssa ja teki tylsäksi kuvaamaansa työtä.

– Tylsä työ tuntui tekevän tosi hyvää aivoille. Kumppanin tuki on auttanut todella paljon. Kaikilla ei ole niin onnekasta tilannetta, että on läheisiä tukena.

– Uupumuksen myötä en ole jaksanut ylläpitää sosiaalisia suhteita, mutta kaikki ovat kuitenkin olleet ymmärtäväisiä. Kriittisin ihminen olen ollut minä itse. Sekä läheiset, jotka läheltä näkevät, että teen huonoja valintoja itselleni. Ymmärrän sen, sillä on varmasti vaikea seurata vierestä läheisen tekevän valintoja, joka eivät ole hänelle hyväksi.

Syksyllä Anna aloitti taas opinnot, kaksi kurssia periodissa. Hän huomasi, että pystyi jälleen opiskelemaan ahdistumatta. Kandia hän ei kuitenkaan ole saanut valmiiksi.

– Syksyllä huolehdin myös, että minulla oli paljon vapaita viikonloppuja. Silti tuntuu, että kalenteri on ollut liian täynnä. Palautuminen ei ehkä ole ollut riittävää, ja välillä pohdin, olenko matkalla kohti uutta uupumusta. Kukaan muu ei kuitenkaan tee kalenteriini vapaata kuin minä.

Anna on huolissaan opiskelijoiden heikosta asemasta sairastumisen tapahtuessa.

– Työsuhteessa sinulla on oikeus sairaslomaan ja palkkaan. Opiskelijalla ei ole tällaisia etuja. Minulla isoin ongelma oli, että oli pakko hakea töitä. Olen itse sairastellut lainalla, opintolaina on ollut sairauspäivärahani. En ole siitä katkera, onni että edes tämä on mahdollista. Oma päänvaivansa kuitenkin tuo laina on, ja se etteivät opinnot etene. On huoli toimeentulosta ja siitä, mitä tapahtuu jos oikeasti sairastun pidemmäksi aikaa.

Uupumuksesta voi myös oppia

Koko prosessi on pakottanut Annan pohtimaan omia arvoja täysin uudestaan ja sitä mihin aikaansa haluaa laittaa. Tämä ajatusprosessi alkoi jo keväällä, mutta Anna kuvaa silti edelleen laittavansa mielestään aivan liikaa aikaa asioille, jotka eivät tee häntä onnelliseksi.

– Tämä johtuu siitä, että sisäinen kriitikkoni ja suoritusääni ovat niin vahvoja. Lukeminen, liikkuminen ja muut tärkeät asiat jäävät helposti vähemmälle. En ole vieläkään järjestänyt elämääni kuten haluaisin. Olen kuitenkin armollinen itselleni, esimerkiksi että kandini ei ole valmistunut. Olen tietoisesti jättänyt sitä pienemmälle osalle ja priorisoinut opintoja järkevällä tavalla. Ensi vuodelle en ole ottanut mitään uusia luottamustoimia. Minun täytyy oppia sietämään sitä, että asiat ovat kesken. Kyllä ne odottavat.

Annan mielestä yhteiskunta ei tue meitä pitämään huolta itsestämme ja ei-suorittamaan. Hänen mukaansa suorittaminen ja ”sisäinen kapitalismi”, eli kuinka paljon tekee ja kuinka kiireinen on, ovat tapoja viestiä muille tekevänsä tärkeitä asioita ja olevansa onnistunut. Hän ei silti syyllistä yksittäisiä ihmisiä.

– Vaikka itse yritän muuttua, ympäristö ei muutu. Se tekee minut vihaiseksi ja huolettaa. Ihmiset tuntuvat kaipaavan hyvinvointia tukevia rakenteita ja rauhallisempaa elämää. Tuskin kukaan tieten tahtoen vaalii suorittamiskulttuuria, mutta se on todella syvällä meissä. Tosi paljon on kiinni omasta itsestä, täytyy olla itselleen lempeä ja oppia tunnistamaan omat rajat.

”Erityisesti fukseille pitäisi kertoa,
miten suurta itseohjautuvuutta
korkeakouluopinnot vaativat.”

Miten omia rajoja sitten voi oppia tunnistamaan?

– Itsensä muuttaminen on hidasta. Tässä on tosi paljon todella syvällä olevia asioita, kuten että arvotan itseni tekemisen kautta. Rationaalisesti tajuan, että tämä ei ole hyväksi minulle ja suorittaminen ei tee kenestäkään arvokasta, mutta koen silti sillä tavalla sisimmässäni. Haluaisin oppia tästä pois. Silloin voisin ehkä helpommin valita elämässä asiat, joista nautin. Tätä kuitenkin tulen opettelemaan varmasti vielä tulevat vuodet.

Kuinka olla oman itsensä pomo?

Anna on pohtinut myös erityisesti korkeakouluopiskelijoiden tilannetta ja kuinka opiskelijoiden uupumista voitaisiin ehkäistä. Hän toteaa, ettei opiskeluelämä ei ole irrallinen muusta yhteiskunnasta, ja sama suorittamiskulttuuri vallitsee sielläkin. Yliopistossa tunnutaan korostettavan, että kun opiskelee ahkerasti ja valmistuu ajallaan, yliopisto saa siitä rahaa.

– Se on aiheuttanut syyllisyyttä, koska tiedän että yliopistolla on vaikeuksia rahan kanssa. Tiedän kuitenkin, ettei tiedekunnan talous romahda jos valmistun myöhässä. On ihan ok suorittaa opinnot omalla tahdilla, eikä yliopisto halua ajaa ketään loppuun.

Annan mukaan opintojen aikana ei kuitenkaan riittävästi puhuta jaksamisesta. Hänen mielestään erityisesti fukseille pitäisi kertoa, miten suurta itseohjautuvuutta korkeakouluopinnot vaativat. Itseohjautuvuuteen kuuluu myös se, että huolehdit palautumisesta, ja tätä ei korosteta opintojen alussa riittävästi. Opiskelijana olet itsesi pomo. Kukaan ei anna sinulle vapaata tai neuvo, miten kannattaa toimia.

– Hyvin pieni osa ihmisistä on superihmisiä. Näemme menestyneitä ihmisiä, jotka ovat töissä ja harrastuksissa ja luottamustoimissa, ja heillä näyttää menevän hyvin. Todellisuudessa he saattavatkin olla aivan rikki. Olen keskustellut tilanteestani korkeissa akateemisissa asemissa olevien kanssa, ja eräs kertoi olleensa kahdesti uupunut, muttei puhunut siitä kenellekään. Myös monet sellaiset ihmiset, jotka ovat päässeet pitkälle, ovat saattaneet joskus palaa loppuun. Uskon sen olevan aika tavallista.

– Mielestäni meidän täytyy yhdessä pyrkiä muuttamaan rakenteita, jottemme polta ihmisiä loppuun. Tuntuu että yhä enemmän uskalletaan sanoa ääneen, kun ei voida hyvin. Kannustan kaikkia siihen, ettei oman hyvinvoinnin kanssa tarvitse piilotella. Ei tarvitse kertoa omia diagnooseja kaikille, mutta niitä ei tarvitse hävetä.

– Minulle on myös avautunut, että minulla itselläni on ollut ennakkoluuloja ihmisiä kohtaan. Jos joku käyttäytyy ikävästi, hän saattaakin käydä elämässään läpi vaikka kuinka raskaita prosesseja. Harvemmin se johtuu siitä, että joku on oikeasti perseestä. Yritän olla ystävällinen myös sellaisille ihmisille, jotka eivät sillä hetkellä pysty olemaan ystävällisiä.

Anna toivoo, että oppii tulevaisuudessa kunnolla hallitsemaan arkeaan, vaikka täydellisyyttä hän ei usko koskaan saavuttavansa. Raskaat ajat ovat kuitenkin auttaneet tämän prosessin aloittamisessa, sillä ne ovat auttaneet havaitsemaan oman elämäntavan kestämättömyyden. Annan mukaan kaikkien ei kuitenkaan tarvitse palaa loppuun löytääkseen omia rajojaan.

– Burnoutin kokeneiden olisi hyvä jakaa kokemuksiaan, etenkin uusille opiskelijoille. Miltä tuntuu, kun opinnot alkaa ja yhtäkkiä tuntuu olevan paljon vapaa-aikaa, mutta sitä täytyisi oppia hallitsemaan. Myös kasvatus vaikuttaa paljon: minut on kasvatettu kiltiksi kympin tytöksi, mikä ei ole terveellinen rooli. Koen edelleen usein epäonnistumisen tunteita. Koulu on yksi paikka, jossa voimme aidosti vaikuttaa tähän asiaan.

– Me opettajat emme pysty vaikuttamaan kaikkeen, mutta itse opettajana haluan vaalia sitä, että voisin olla oppilaille tukena ja auttaa ymmärtämään, ettei oppimisen arviointi ole ihmisen arviointia. Se arvosana ei kerro sinusta ihmisenä mitään. Huomaan että monet ovat todella armottomia itselleen. En halua syyllistää koulua, mutta itsearviointia olisi voinut ohjata paremmin ainakin minun kohdallani, sillä olen sekoittanut oppimisen arvioinnin minun itseni arviointiin.

Maailma ei kaadu

Anna suosittelee uupumuksen tunteita kokevalle vertaistuen etsimistä netistä. Esimerkiksi Facebookissa on paljon foorumeita, joista voi saada vertaistukea. Muiden tarinoiden lukeminen auttaa huomaamaan, ettei asian kanssa ole yksin. On myös tärkeää huomata, ettei maailma kaadu, jos joutuu jäämään opiskeluista hetkeksi pois.

– Kun jäin sairaslomalle enkä tehnyt pitkään aikaan oikein mitään, huomasin, ettei ketään oikeastaan kiinnosta. Kaikki ovat keskittyneitä omiin asioihinsa, joten jos yksi ihminen palaa loppuun eikä tee opintoja puoleen vuoteen, kukaan ei oikein edes huomaa. Ihmiset olivat kiinnostuneita hyvinvoinnistani ja kuulumisistani, ei kukaan kauhistellut kuinka opintoni eivät etene. Ei myöskään tarvitse olla aina ja kaikkialla, todennäköisesti kukaan ei muista jos et mene joihinkin bileisiin.

Annan mielestä opeopiskelijoiden yhteisö on melko turvallinen ympäristö uupua. Hänen kohtaamansa opiskelijat ja lehtorit ovat olleet todella ymmärtäväisiä. Hän arvelee, että opeopiskelijat ovat sen verran ihmisläheisiä, että haluamme tukea ja auttaa toisiamme.

– Meillä on lähtökohdat ja arvot kohdallaan. En ole törmännyt kehenkään, joka olisi kummastellut tilannettani.

Kuva: Pexels