Draama on taideaine!
Yhteisöllisenä ja kehollisena taidemuotona draamalla on paljon annettavaa koulun opetukseen.
JARMO LINTUNEN, MIKA TERÄVÄ & TUIJA LEENA VIIRRET
Opeopiskelija 4/20
Draamaopetusta aineopintojen ryhmässä Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Kuva: Petteri Kivimäki.
DRAAMAA (ILMAISUTAITOA, teatteri-ilmaisua ym.) opetetaan monissa kouluissa, vaikka oppiaineella ei ole virallista statusta nykyisissä opetussuunnitelmissa. Kuitenkin draamaopettajia on koulutettu jo lähes 30 vuotta. Lisäksi draaman vaikutusta ja merkitystä oppimisessa on tutkittu paljon sekä kansallisesti että kansainvälisesti.
Maamme opetussuunnitelmiin draamaa on yritetty saada muutamaan otteeseen omaksi oppiaineekseen: vuonna 1994 lukion ja 2014 peruskoulun taideaineeksi. Suunnitelmissa oltiin jo pitkällä esimerkiksi 2010-luvun alussa, ja oppiaineen nimestäkin käytiin pientä debattia: onko se draama vai teatteri. Suunnitelmien kariutumista perusteltiin muun muassa oppiaineen kalleudella, pätevien opettajien puutteella ja tuntikehyksen rajallisuudella.
Eri oppiaineiden edustajat ajoivat myös tiukasti oman oppiaineensa etua ja tuntimääriä. Loppujen lopuksi kävi niin, että taideaineet yleensä ottaen menettivät asemiaan, vaikka toisin lienee ollut tarkoitus. Jonkinlainen kompromissi uusissa opetussuunnitelmissa oli, että draama mainitaan opetusmenetelmänä yli 70 kertaa.
DRAAMA ON kuitenkin enemmän kuin väline tai metodi: se on yhteisöllinen ja osallistava tapa tutkia ja hahmottaa ihmistä ja ympäröivää maailmaa teatterillisia keinoja käyttäen. Draamatyöskentelyn keskiössä ovat roolit ja yhdessä luodut fiktiiviset maailmat. Draamassa oppijoita haastetaan kokeilemaan erilaisia rooleja ja tutkimaan sovittua teemaa sekä roolissa että omana itsenään.
Draamallinen tutkimus voi edetä prosessinomaisesti erilaisin työtavoin oppituntien aikana, jolloin yleisönä on vain oma ryhmä (soveltava draama), tai pidempiaikaisen prosessin tuloksena voi syntyä ”julkinen” esitys (esittävä draama). Draama taideaineena ei ole siis pelkästään näytelmien tekemistä, vaan monimuotoista ja moninäkökulmaista inhimillisten kokemusten ja ilmiöiden toiminnallista tutkimista.
”Ehkäpä seuraavalla
opetussuunnitelmakierroksella.”
DRAAMALLINEN ROOLITYÖSKENTELY opettaa kehollista läsnäoloa yhdessä toisten kanssa kuvitelluissa tilanteissa. Jotta aito vuorovaikutus onnistuu, on tärkeää, että toisten ajatuksia ei tyrmätä, vaan annetaan mahdollisuus kokeilulle ja tutkimiselle. Improvisaation ”joo-ideologia”, jossa olennaista on toisten ideoiden kuunteleminen, hyväksyminen ja jatkokehittely, kulkeekin kaikessa draamatyössä mukana keskeisenä toimintamallina.
Luovaan ja tuotteliaaseen tilaan pääseminen vaatii ryhmän yhteisiä sopimuksia toimintatavoista. Draamassa puhutaan ns. draamasopimuksesta, joka luo turvalliset raamit toiminnalle.
Toinen keskeinen sisältö draamatyössä on dramaturginen ajattelu ja sen kehittäminen. Kun ”ajatellaan teatteriksi”, todellisuuden ilmiöitä voidaan tiivistää teatterilliseen muotoon, jolloin niitä voidaan tutkia uusista näkökulmista. Samalla opitaan teatterin kieltä, vuorovaikutustaitoja ja ihmisenä olemista.
DRAAMAOPETUKSESSA ON aina kyse jostain asiasta, ilmiöstä tai ongelmasta, jota on perusteltua tutkia draamatyöskentelyn avulla. Sisällön lisäksi draamassa opitaan omasta itsestä, sosiaalisista taidoista sekä draamasta ja teatterista taidemuotona. Olennaista on yhdessä tekeminen ja eläytyminen rooleihin, jotka opettavat myötätuntoa ja taitoa kohdata toinen.
Ryhmällä ja sen toiminnalla on suuri merkitys oppimisessa. Siksi draamaryhmissä käytetään paljon aikaa ryhmäytymiseen ja tutustumiseen. Turvallinen ryhmä mahdollistaa hyppyjä myös itselle tuntemattomille alueille. Oppimisen näkökulmasta keskeistä on, että draamatilanteiden kokemuksia reflektoidaan yhdessä, ja opittuja asioita voidaan peilata ja soveltaa todellisuuteen.
Draamaopetus vaatii asiantuntevan opettajan, jolla on tarvittava pedagogis-taiteellinen koulutus tehtävään.
YHTEISÖLLISENÄ JA kehollisena taidemuotona draamalla on paljon annettavaa koulun opetukseen. Sinällään on erikoista, että draama/teatteri ja tanssi puuttuvat kokonaan eri kouluasteiden virallisista opetussuunnitelmista, ja taideaineita edustavat pelkästään musiikki ja kuvataide.
Esimerkiksi Norjassa ja Islannissa draama on yksi taideaine muiden joukossa, ja anglosaksisissa maissa draamaopetuksella on pitkät perinteet. Suomessa on jo runsaasti koulutettuja draamaopettajia, ja monissa kouluissa tarjotaan erilaisia valinnaisia draama/teatterikursseja.
Ei kuitenkaan kaikissa kouluissa. Ihannetilanteessa kaikilla oppilailla on tasavertainen mahdollisuus oppia draamassa ja draamasta, kehollisesti ja kokemuksellisesti. Ehkäpä seuraavalla opetussuunnitelmakierroksella draama saa ansaitsemansa paikan?
Kirjoittajat ovat draamakasvatuksen yliopistonopettajia Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa.
