Digitaalinen teknologia kodin ja koulun välisessä yhteistyössä - haaste vai mahdollisuus?
Osa 2010-luvun tutkimustuloksista osoittaa, etteivät kaikki aiemmin toimiviksi todetut kodin ja koulun yhteistyötavat enää toimi 2000-luvun digitalisoituvassa yhteiskunnassa yhtä hyvin kuin ennen.
TIINA KORHONEN
Soolibooli 2/18
Kodin ja koulun yhteistyön tärkeimpänä tavoitteena on lasten ja nuorten kasvun, kehityksen ja oppimisen tukeminen. Useat tutkimukset ovat osoittaneet toimivan kodin ja koulun yhteistyön tukevan oppilaan kasvua ja kehitystä koko koulunkäynnin ajan. Uusimmat tutkimustulokset ovat kuitenkin herättäneet keskustelua muun muassa siitä, vastaavatko tällä hetkellä käytössä olevat yhteistyötavat 2000-luvun tarpeisiin sekä siitä, toimivatko digitaalisen teknologian käyttötavat oppilaiden kasvua ja oppimista sekä kodin ja koulun yhteistyötä tukevilla tavoilla.
Tieto vai mututieto nykyisten toimintatapojen perustana?
Kodin ja koulun yhteistyöstä ja sen toimivuudesta 2010-luvulla käytävä keskustelu sivuaa kotien ja koulujen roolia lasten ja nuorten oppimisen ja kasvatuksen tukemisessa. Lehtijuttujen otsikot "Vanhempien pitäisi osallistua enemmän koulun arkeen" ja "Jo nykyinen yhteistyö koulun ja vanhempien välillä riittää" kuvaavat erilaisia näkökulmia ja mielipiteitä sekä kotien roolista että riittävästä vanhempien osallistumisen määrästä.
Myös digitaalisen teknologian käyttömahdollisuuksista oppimisen ja opetuksen tukemisessa ja kodin ja koulun yhteistyössä on käyty vilkasta ja välillä tunteikastakin keskustelua. Keskustelua ovat herättäneet erityisesti digitaalisen teknologian käyttöön liittyvät kysymykset kuten teknologiavälitteisen viestinnän sisällöt, viestintätavat, viestintään tarvittava aika sekä kodin ja koulun osapuolten mahdollisuudet osallistua yhteistyöhön. Huolenaiheeksi on noussut myös oppilaiden oman toimijuuden puute heitä koskevassa, teknologiavälitteisessä kodin ja koulun viestinnässä.
Digitaalisen teknologian käyttö kodin ja koulun yhteistyössä liittyy laajempaan yhteiskunnan digitalisoitumiskeskusteluun. Nykyisen hallituksen lanseeraama käsite "digiloikka" on vakiintunut osaksi sekä julkista että koulun toimijoiden välistä keskustelua. Digiloikkaa ja digitalisoituvaa yhteiskuntaa koskevan keskustelun seuraajalle syntyy helposti mielikuva digitaalisten välineiden ja palveluiden kaikkivoipaisuudesta yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisijana ja tuottavuuden lisääjänä.
Tutkimuksellisesta ja käytännön mielekkään toiminnan näkökulmasta digiloikka-keskusteluun liittyviksi huolenaiheiksi voi nostaa useissa yhteyksissä keskusteluissa vajaaksi jäävän digitalisoituvan yhteiskunnan määrittelyn sekä itse teknologiaan, teknologisiin välineisiin ja ohjelmistoihin painottuvan keskustelun.
Käsitteitä teknologia, tieto- ja viestintätekniikka, digitaalisuus ja digitaalinen yhteiskunta käytetään usein rinnakkain ja samanaikaisesti määrittelemättä tarkemmin, mitä ne itse asiassa tarkoittavat. Keskustelujen fokuksena on myös usein laitteiden määrä ja itse laitteet ja ohjelmistot, kun koulun toiminnan näkökulmasta tulisi keskittyä teknologian mukanaan tuomiin pedagogisiin, käytännön tarpeista kumpuaviin mahdollisuuksiin oppimisen, opettamisen ja vuorovaikutuksen näkökulmasta.
Opettajat, oppilaat ja vanhemmat kehittämässä digitaalisen teknologian käyttöä
Tarkastelen väitöskirjassani "Kodin ja koulun digitaalinen kumppanuus" 2000-luvun kodin ja koulun yhteistyötä kumppanuuden ja digitalisoituvan yhteiskunnan viitekehyksessä. Tutkimukseni pureutuu edellä kuvattuun ajankohtaiseen ja keskustelua herättäneeseen teknologian käyttöön kotien ja koulujen välillä. Julkisessa keskustelussa esillä olleen, pelkästään opettajan ja vanhemman välillä tapahtuvan digitaalisen viestimisen sijaan tarkastelen teknologian käyttöä tutkimuksellisesti uudesta, kumppanuuden näkökulmasta, joka huomioi kaikki luokan toimijat; opettajat, oppilaat ja vanhemmat.
Tutkimuksen aikana oppilaat, opettajat ja vanhemmat ideoivat ja suunnittelivat digitaalisen teknologian käyttöä kodin ja koulun yhteistyössä sekä testasivat kehitettyjen ratkaisujen käyttöä käytännössä. Tutkimus eteni design-tutkimuksen periaatteiden mukaisesti tarve- ja ideakartoitusten, niiden pohjalta tehtyjen alustavien analyysien ja yhteistyösuunnitelman kautta kehitettyjen ratkaisujen testaamiseen. Aineiston keruu tapahtui luonnollisena osana tätä prosessia.
Jotta kehittämis- ja tutkimustyö tuki mahdollisimman hyvin mukana olleiden luokkien toimintaa, se sidottiin koulun ja luokan luonnolliseen lukuvuosirytmiin. Käytännössä tutkimus- ja kehittämistyön aikataulutukseen vaikuttivat olennaisesti koko koulun vanhempainillat sekä niitä ennen järjestetyt luokkatoimikuntien kokoukset. Näitä olemassa olevia kodin ja koulun yhteistyön toimintamalleja hyödynnettiin tutkimuksessa käytännön toteutuksen tukena.
Tutkimuksen aikana kehitetyt digitaalista teknologiaa hyödyntävät kodin ja koulun yhteistyötä tukevat ratkaisut muokattiin artefaktiksi. Artefakti tarkoittaa tässä tutkimuksessa informaatiopakettia, joka sisältää tutkimuksessa kehitettyjä ratkaisuja kuvaavan esittelyvideon sekä opettajalle, vanhemmalle ja oppilaalle suunnatut oppaat, jotka kertovat miten ratkaisuja voidaan hyödyntää kunkin toimijan näkökulmasta. Informaatiopakettia hyödynnettiin tutkimuksen toteutuskoulussa ja kunnassa kehittämis- ja tutkimusprosessin aikana.
Digitaalinen teknologia ei korvaa
kasvokkain tapahtuvaa kohtaamista,
mutta luo mahdollisuuksia
uudenlaisille toimintatavoille.
Yhteistyötä vai kumppanuutta digitalisoituvassa yhteiskunnassa?
Tutkimuksessani kodin ja koulun kumppanuus määrittyy 2000-luvun kodin ja koulun sekä niiden tarpeista nousevan yhteistyön kautta. 2000-luvun kotien perhetilanteiden ja -muotojen muutokset ja moninaisuus, lisääntyvä liikkuvuus, vapaa-ajan ja työn rajojen hämärtyminen, lasten ja nuorten kasvava pahoinvointi sekä digitalisoitumisen vaikutukset peräänkuuluttavat kotien ja koulujen kumppanuutta sekä lasten ja nuorten kasvun ja kehittymisen, että vanhempien ja opettajien toiminnan tukemisessa.
2000-luvun koulun toimintaa kohtaan osoitetut kasvavat vaateet oppilaiden yksilöllisen oppimisen tukemisen, yhteisöllisyyden tukemisen, 2000-luvun taitojen opettamisen, oppilaiden motivaation ja innostuksen ylläpitämisen sekä syrjäytymisen ehkäisemisen näkökulmasta kertovat kotien ja koulujen kumppanuuden tarpeesta koulujen näkökulmasta.
Kumppanuus eroaa yhteistyöstä siinä, että kumppanuudessa toimijoilla on yhteiset ja jaetut tavoitteet, toimijat kunnioittavat toisiaan ja he pyrkivät aktiiviseen, säännölliseen ja joustavaan vuorovaikutukseen. Kumppanuudessa olennaisessa osassa on kaikkien osapuolten; opettajien, oppilaiden ja vanhempien, aktiivinen toimijuus.
Tutkimuksessani kumppanuus nähdään tavoiteltavana ideaalina, jossa opettajien ja vanhempien erilainen ja toisiaan täydentävä asiantuntemus tukee oppilaiden oppimista, kasvua ja kehitystä. Kumppanuus nähdään prosessina, jossa opettajat, oppilaat ja vanhemmat suunnittelevat yhdessä eri osapuolet huomioivia toimintatapoja sekä osallistuvat yhteiseen toimintaan. Kumppanuus sisältää ymmärryksen siitä, että se ei välttämättä ole yhteismitallista ja että kaikki eivät välttämättä osallistu toimintaan samoilla tavoilla.
Tutkimuksessani esitetty kodin ja koulun kumppanuuden tarkastelu digitalisoituvan yhteiskunnan viitekehyksessä pitää sisällään digitaalisen teknologian ja digitalisoituvan yhteiskunnan määrittelyn sekä ymmärryksen digitaalisen teknologian nopeasta kehityksestä. Ymmärrys digitaalisen teknologian synnystä, historiasta ja viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana tapahtuneesta nopeasta kehityksestä, nykyisin käytössämme olevista digitaalisista välineistä ja palveluista sekä digitalisaation vaikutuksista kotien ja koulujen toimintaan mahdollistaa tutkimuksessani käsitellyn digitalisoituvan yhteiskunnan ulottuvuuksien hahmottamisen.
Digitaalisen kumppanuuden malli
Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää
- millaisia mahdollisuuksia opettajat, oppilaat ja vanhemmat näkevät digitaalisella teknologialla olevan kodin ja koulun kumppanuudessa
- millä tavalla opettajat, oppilaat ja vanhemmat käyttävät digitaalista teknologiaa kodin ja koulun kumppanuudessa
- millä tavalla opettajat, oppilaat ja vanhemmat kokevat digitaalisen teknologian käytön sekä
- millä tavalla digitaalinen toimijuus näyttäytyy kodin ja koulun kumppanuudessa.
Tulosten synteesinä syntynyt "Kodin ja koulun digitaalisen kumppanuuden malli" luo uutta kokonaiskuvaa digitaalisen teknologian käytöstä kodin ja koulun kumppanuudessa (ks. kuva). Mallissa tutkimuksen tulokset tiivistyvät toiminnan edellytyksiin, itse toimintaan sekä toimijoiden kokemuksiin.
Kodin ja koulun digitaalisen kumppanuuden malli.
Digitaalisen kumppanuuden malli osoittaa, että digitaalista teknologiaa voidaan käyttää kodin ja koulun kumppanuuden tukemisessa monipuolisesti sekä osallistumisen, oppimisen että tiedottamisen tukena. Digitaalisten kumppanuustoimintojen toteutuminen edellyttää kuitenkin teknologian käyttöön liittyvien 1) toimintatapojen, 2) resurssien ja 3) toimijuuden huomioimisen.
Jotta opettajat, oppilaat ja vanhemmat kokisivat digitaalisen teknologian käytön kodin ja koulun yhteistyössä motivoivana, tehokkaana, saavutettavana ja luotettavana, tulisi huomioida digitaalisen teknologian käyttöön liittyvät toimintatavat: tuki, säännöt, vastuut sekä mahdollisuus kehittää toimintaa yhdessä. Myös resurssit eli käytettävissä olevat laitteet ja ohjelmistot, toimijoiden taidot, käytettävissä oleva aika, jaksaminen ja asenteet vaikuttavat digitaalisen kumppanuuden rakentumiseen.
Kolmas digitaalisen kumppanuuden rakentumisen osatekijä, toimijuus, antaa jokaiselle luokkatason toimijalle; opettajalle, oppilaalle ja vanhemmalle, mahdollisuuden osallistua ja kokea osallisuutta kunkin toimijan tarpeet, yhteiset tavoitteet sekä yhteinen toiminnan kehittäminen huomioiden.
Digitaalinen teknologia – haaste vai mahdollisuus?
Digitaalisen kumppanuuden malli osoittaa, että parhaimmillaan digitaalisen teknologian käyttö monipuolistaa kodin ja koulun kumppanuutta sekä luo kokonaan uusia mahdollisuuksia oppimisen, osallistumisen ja tiedottamisen tukemiseen. Digitaalinen teknologia ei korvaa kasvokkain tapahtuvaa kohtaamista, mutta luo mahdollisuuksia uudenlaisille, kaikkien osapuolien toimijuuden ja toiminnan läpinäkyvyyden mahdollistaville, 2000-luvun kotien ja koulujen tarpeiden ja tavoitteiden mukaisille toimintatavoille.
Mallin avulla voimme tarkastella Suomessa vallalla olevia digitaalisen teknologian käyttötapoja kodin ja koulun yhteistyössä ja herättää keskustelua niiden toimivuudesta kumppanuuden näkökulmasta. Wilma-keskustelu on pyörinyt julkisuudessa jo useamman vuoden ajan mustavalkoisena ja erilaisen, kaikkien 2000-luvun käyttäjien tarpeista ja erityisesti oppilaan toimijuuden näkökulmasta käytävän keskustelun käynnistäminen voisi mahdollistaa myös itse teknologiapalveluiden kehittymisen 2000-luvun käyttäjien tarpeista lähtien.
Keskustelua tulisi käydä erityisesti siitä, toteuttavatko nykyisin käytössä olevat pelkästään tiedottamiseen liittyvät ja oppilaiden toimijuuden ulkopuolelle jättävät toimintatavat parhaalla mahdollisella tavalla kodin ja koulun yhteistyön päätavoitetta, oppilaan oppimisen ja kasvun tukemista? Tai hyödynnämmekö nykyisin käytettävissä olevan digitaalisen teknologian mahdollisuuksia oppilaiden, opettajien ja vanhempien kumppanuutta tukevilla, monipuolisilla ja osallistujien toimijuutta tukevilla tavoilla? Olennaista keskusteluissa olisi huomioida myös saatavilla oleva tutkimustieto.
Edellä ehdotetun, uudenlaiset ulottuvuudet saavan keskustelun tulisi sinällään johdattaa käytännön toiminnan muutoksiin. Itse keskustelu ei siis pelkästään riitä; tarvitaan sekä rakentaviin keskusteluihin, käytännön hyviin kokemuksiin ja tutkimustietoon pohjautuvia, että kaikkien toimijoiden osallisuuden huomioivia toimintatapojen muutoksia kodin ja koulun toimijoiden keskuudessa, mutta myös erityisesti teknologiapalvelujen kehittäjien keskuudessa. Merkittävää oppilaan kasvua ja kehitystä ja kotien ja koulujen välistä digitaalista kumppanuutta tukevaa muutosta saadaan aikaan vain eri osapuolten yhteistyön eli yhteiskehittämisen kautta.
Tutkimukseni tulokset ja tutkimuksen aikana määrittelemäni ilmiö, digitaalinen kumppanuus, luovat myös pohjaa ilmiön osatekijöiden tarkemmalle kehittämiselle ja jatkotutkimukselle esimerkiksi kehittyneempien teknologioiden, ja toimijuuden näkökulmista.
Digitaalisen teknologian nopean kehittymisen myötä syntyneet uudet, tutkimuksen toteuttamisvuosien laitteisiin, ohjelmistoihin ja palveluihin verrattuna käytettävyydeltään paremmat, nopeammat ja mobiilimmat ratkaisut ja palvelut, kuten oppimisanalytiikan hyödyntäminen osana kodin ja koulun digitaalista kumppanuutta, olisivat mielenkiintoinen kehittämis- ja jatkotutkimuskohde oppilaiden, opettajien ja vanhempien digitaaliseen toimijuuteen yhdistettynä.
