SANNI SAUNAMÄKI
Opeopiskelija 4/23

Palautin graduni helmikuussa 2024, tammikuussa 2022 alkaneen prosessin odotettuna päätöksenä. Graduni löytyy eReposta otsikolla ”Aha sä oletkin noin tommoinen opomainen vaikka sä olet mies – Mieheksi identifioituvien lukion opinto-ohjaajien kokemuksia sukupuolen merkityksestä opinto-ohjaajan työssä ja kouluissa naisvaltaisina työyhteisöinä”. Haastattelin lukiossa toimivia miesopoja ja olin kiinnostunut heidän ajatuksistaan sukupuoleen, opon työhön ja naisvaltaisiin työyhteisöihin liittyen.

Tulosten myötä totean muun muassa, että vaikka sukupuolten tasa-arvo työelämässä ajatellaan usein “valmiiksi”, sukupuolella on edelleen väliä. Lukion opinto-ohjaajan työssä ja opettajanhuoneissa sukupuolelle annettuja merkityksiä on paljon, usein tiedostamatta. Tässä tekstissä haluan avata yli kaksi vuotta kestänyttä graduprosessiani ja näyttää, että jokaisen polku on omanlaisensa. Gradua tehdessä muukin elämä kulkee eteenpäin, ja on ok kokea erilaisia vaiheita ja tunteita. Lopulta tärkeintä on kuitenkin valmis gradu, saipa sen aikaan missä ajassa tai millaisin vaihein tahansa. 

Enemmän ahdistusta kuin työn etenemistä

Aloitin graduprosessini tammikuussa 2022. Ensimmäisen kevään aikana graduseminaarin ja muiden opintojen lisäksi toimin ainejärjestöni Opossumi ry:n puheenjohtajana ja aloitin työn SOOLin aluetoimijana, eikä gradun työstäminen ollut kovin korkealla prioriteettilistallani. 

Kevään aikana osallistuin gradutapaamisiin ja tapasin ohjaajaani muutaman kerran. Maaliskuussa esittelin ideapaperini, ja toukokuussa tutkimussuunnitelmani. Tutkimusaiheeni keksin opintojen aikana kuulluista miesopojen ja -opoksi opiskelevien kokemuksista, esimerkiksi ”sait tuon työn vain koska olet mies” -tyyppisistä kommenteista. 

Tutkimussuunnitelmani saama palaute sai minussa aikaan reaktion, jonka seurauksena en tehnyt gradua oikeastaan ollenkaan noin vuoteen. Visioni tutkimusaiheestani oli niin vahva, että kun ohjaajani palaute tuntui kehottavan minua hyvin eri suuntaan kuin olisin itse halunnut, se hämmensi ja sai minut kyseenalaistamaan suunnitelmani. 
En osannut suhtautua palautteeseen eri tavalla, joten seuraavan vuoden ajan gradu painoi jatkuvasti takaraivossa. En kyennyt käsittelemään palautetta ja viemään graduani eteenpäin ollessani epävarma tekemisestäni. 

Syksyn 2022 aikana graduseminaareihin osallistuminen aiheutti enemmän ahdistusta kuin työn etenemistä. Oli inhottavaa sanoa joka kerta kuulumiskierroksella, ettei mikään ole edennyt. Toisaalta jälleen muu elämä tuntui tärkeämmältä, joten en myöskään ollut aktiivinen toimija tilanteen parantamisessa. En pyytänyt apua ohjaajaltani, mutta hän ei myöskään sitä tarjonnut.

Olin harmissani siitä, ettei ketään tuntunut kiinnostavan, etten ollut tutkimussuunnitelman palauttamisen jälkeen näyttänyt mitään merkkejä edistymisestä. Koin myös häpeää jumiutumisestani. Syksyn aikana saatoin muutaman kerran selailla kirjaston sivuilta mahdollisia lähteitä ja aiheesta tehtyjä muita opinnäytteitä, mutta sekin jäi aina linkkien tallentamiseen.

Syksyn viimeisessä seminaarissa minun oli määrä esitellä haastattelukysymysteni luonnosversio, mutta en ollut saanut sitä tehtyä. Seminaarin alkaessa etäyhteydellä sain niin voimakkaan ahdistusreaktion, että lähdin linjoilta pois ennen vuoroani kuulumiskierroksella, sanomatta mitään. Ohjaajani ei tällöinkään kysynyt jälkikäteen, mikä tilanteeni on.

Prosessi lähtee liikkeelle

Tammikuussa 2023 sain yllättäen kuulla aloittavani maaliskuussa työt kotikaupungissani, omassa vanhassa lukiossani. Tiesin, että osa-aikaisen opontyön, aluetoimijuuden, viimeisten opintojaksojen ja kahden kaupungin väliä ravatessa aikaa gradulle ei tulisi jäämään. Aina näillä seitsemän tunnin junamatkoilla suunnittelin gradua tekeväni, ja aina se jäi toteuttamatta.

Kevät kuluikin kiireisissä merkeissä, nauttien opiskelijaelämän viimeisistä iloista ennen syksyllä jatkuvaa työtä. Graduohjaajani vaihtoi työpaikkaa, ja sain uuden ohjaajan, jonka kanssa tapasin kerran. Hän antoi kommenttinsa tutkimussuunnitelmastani, mutta asia ei edennyt hänenkään kanssaan sen kummemmin.

Kesäloman koittaessa palasin Joensuuhun, vankkana tavoitteessani: olin päättänyt viimeistellä muut opintoni ja edistää gradua niin paljon kuin mahdollista. Halusin olla elokuussa siinä tilanteessa, että tiedän mitä teen gradun suhteen, kun työt jatkuvat ja gradua ehtii tehdä työn ohella iltaisin, viikonloppuisin ja loma-aikoina.

Ensimmäiset kaksi viikkoa annoin itseni lomailla kuormittavan kevään jälkeen, mutta sitten aloin hommiin. Tässä vaiheessa ystäväni Iida oli aivan korvaamattoman arvokas apu ja tuki. Iidan kanssa sovimme treffit kampuskirjaston ryhmätyöhuoneeseen, ja samassa huoneessa opiskelimme molemmat yhdessä ja erikseen kesän ajan. Hän pyysi minua kirjoittamaan ylös ja puhumaan ääneen ajatuksiani gradustani, jotta ne selkiytyisivät ja pääsisin alkuun.

Erityispedagogiikan ja ohjauksen opiskelijana hän osasi tukea toimijuuttani, auttaa toiminnanohjauksen haasteissani ja antamaan tuoretta näkökulmaa. Yhdessä sovitut opiskelupäivät ja pitkät lounaat kampusravintolassa, tavoitteideni palastelu pienempiin, hallittavampiin osiin, ja yleinen vertaistuki saivat graduprosessini liikkeelle.

”Sä pystyt siihen!
Sun prosessi
on sun prosessi.”

Kesän 2023 aikana palasin yli vuotta aiemmin sekä keväällä saamiini palautteisiin ja tutkimussuunnitelmaani, ja päivitin sitä siihen muotoon, millaiseksi halusin graduni viedä. Kirjoitin tutkimusmenetelmäkurssia varten esseen graduni metodologisista valinnoista, jota pystyin hyödyntämään suoraan graduni menetelmäosiossa. Suunnittelin teemahaastattelujen toteutuksen, julkaisin tutkimuskutsun, ja toteutin haastattelut etäyhteyksin eri puolilla Suomea asuvien haastateltavien kanssa.

Haastatteluista sain aivan uudenlaista energiaa ja inspiraatiota tutkimuksentekoon. Aihe, joka oli muhinut päässäni jo puolentoista vuoden ajan, tuntui nyt konkreettisemmalta ja merkityksellisemmältä, kiitos huikeiden haastateltavieni. Luin lähdekirjallisuutta, ja haastatteluaineiston keräämisen jälkeen suunnittelin sen analysointia.

Loppukesästä olin epävarma ohjaajani tilanteesta, ja ajattelin, että loppukiriä varten kaipaisin asiantuntevaa ja tarvittaessa jämäkkää ohjausta. Otin siis yhteyttä Ansku Soutoon, koulutuksemme vanhempaan yliopistonlehtoriin, joka onnekseni suostui kolmanneksi ja viimeiseksi graduohjaajakseni.

Sitten syksy saapui, ja isojen elämänmuutosten myötä työt jatkuivat. Olin äärettömän tyytyväinen siitä, miten paljon ja tehokkaasti sain graduani työstettyä kesän aikana, elämästä nauttimisen lisäksi. Uudenlaiseen arkeen totuttelun ohella tein gradua satunnaisesti iltaisin ja viikonloppuisin, tunnin tai kaksi kerrallaan. Välillä meni useampi viikko ilman yhtäkään graduhetkeä.

Helpoimmalta työstäminen tuntui peräkkäisinä päivinä tehdessä. Aineiston analysointi oli pitkä ja monivaiheinen työvaihe, mutta kiinnostavan aineiston parissa työ tuntui mielekkäältä. Anskun ohjauksessa sovimme välitavoitteista ja säännöllisistä tapaamisista, sain arvokkaita lähdevinkkejä, ja uutta näkökulmaa aiheeni käsittelyyn. Lähetin luonnoksia eri vaiheista ja sain konkreettista palautetta tekstin kehittämiseen.

Gradu opettaa paljon omasta itsestä

Kevätlukukauden 2024 alussa gradu oli hyvällä mallilla: kaikissa osioissa oli jo jotain vähintään luonnoksen tasolla, ja osa alkoi olla lähes valmista tekstiäkin. Loppukiri oli tiivis ja kuormittava. Minulla on taipumusta perfektionismiin, joten tuntui ahdistavalta asettaa deadline gradun palauttamiselle tietäen, ettei saisi siitä ”niin hyvää kuin halusin”. Aina tuntui olevan lisää lähteitä luettavaksi.

Päätin kuitenkin palauttaa gradun tarkistukseen SOOLin Talvipäiviin mennessä, olipa se missä tahansa kunnossa. Yli kaksi vuotta kestänyt paine oli nyt helpottamassa, mutta ei ennenkuin se oli pahimmillaan. Vihdoin, ihan tavallisena torstaiaamupäivänä, palautin graduni arvioitavaksi ja pääsin juhlimaan viimeisiä Talvipäiviäni opeopiskelijana. Se helpotuksen, ylpeyden, kiitollisuuden ja hämmennyksen tunne!

Graduprosessini aikana arvokkainta oli vertaistuki ja läheisteni apu. Iidan lisäksi Sanna, paras opoystäväni ensimmäisestä orientaatiopäivästä asti, jakoi kanssani satoja minuutteja graduaiheisia ääniviestejä ja lukemattomia kuvakaappauksia, kysymyksiä ja vastauksia. Äiti ja Hanna tsemppasivat, antoivat näkökulmia ja oikolukivat tekstiäni. Heidän lisäkseen lukemattomat muut ihmiset elämässäni tarjosivat tsemppiä, neuvoja ja tukea, josta olen aina kiitollinen.

Graduohjauksen merkitystä ei myöskään voi vähätellä. Osaava, kannustava ja tarvittaessa sopivasti vaativa ohjaaja oli avainasemassa työni valmistumiselle, kiitos Ansku! Lisäksi haluan antaa erityismaininnan Focus: Forest for Productivity -sovellukselle, jota ilman en olisi pystynyt keskittymään työskentelyyn hetkeäkään. Sain kasvatettua aikamoisen metsän graduprosessin aikana!

Gradu voi tuntua isolta möröltä, jonka päihittäminen tuntuu ajoittain mahdottomalta. Omaa prosessiani avaamalla haluan sanoa jokaiselle aiheen äärellä omalla tavallaan olevalle: sä pystyt siihen! Sun prosessi on sun prosessi, eikä gradu määrittele sun opintoja, tutkintoa, asiantuntijuutta tai arvoa. Tutkimuksenteon ohella gradu usein opettaa paljon omasta itsestä ja ehkä elämästäkin, ja se on todella arvokasta. 

Sanni Saunamäki on opinto-ohjaaja ja englanninopettaja, joka on innostunut värikkäistä silmämeikeistä, nuorten opettajien vertaistuesta, kissastaan ja uusien kokemusten keräämisestä. Hän uskoo, että olemalla avoin omista kokemuksista, mielenkiinnonkohteista ja haaveista, löytää ympärille juuri ne omat ihmiset.