JOHANNA JALONEN
Soolibooli 4/14

Ghanan virallinen kieli englanti on muistona menneiltä siirtomaavuosikymmeniltä. Ghana on kehittyvä maa, mutta talouskasvu näkyy ja tuntuu katsoitpa mihin päin tahansa. Nostureita on joka puolella, länsimaisvaikutteiset mainokset mainostavat muutakin kuin Coca-Colaa ja nelivetomaastureita näkee enemmän kuin Suomessa ikinä. Kuten yleensä käy markkinatalouden valtaamissa maissa, köyhät ovat entistäkin köyhempiä ja rikkaat todella rikkaita. Ilmasto on trooppisen kuumaa ja kosteaa, roskat lentelevät tuulessa ja kaikki on punertavan tomun peitossa. Hymyileviä ihmisiä on aivan joka puolella, eikä kenelläkään ole kiire. Tämä on Afrikkaa, tämä on Ghanaa.

"Halusin suorittaa opetusharjoitteluni
aivan toisenlaisessa ympäristössä
kuin suomalaisessa ammattikorkeakoulussa."

Koska opiskelen hoitotyön opettajaksi, halusin suorittaa opetusharjoitteluni aivan toisenlaisessa ympäristössä kuin suomalaisessa ammattikorkeakoulussa. Kehitysyhteistyö on aina ollut lähellä sydäntäni ja nyt jos koskaan koin tilaisuuteni tulleen. Vieraillessani Ghanassa kummipoikamme luona 2012, sain mahdollisuuden tutustua paikalliseen sairaanhoito- opistoon ja päätös tulla uudelleen syntyi välittömästi. Sain sairaanhoito-opistolta luvan tulla suorittamaan opetusharjoitteluni ja siitä harjoittelun suunnittelu pyörähti käyntiin. Kymmeniä tietokoneen kanssa vietettyjä tunteja ja lukuisia takaiskuja piti kohdata ennen kuin oikeasti olin matkalla Ghanan pääkaupunki Accraan.

Yksityinen sairaanhoito-opisto, jossa harjoitteluni suoritin, sijaitsi aivan pääkaupungin vieressä sijaitsevassa Teman kaupungissa. Lukuvuosi on jaettu kahteen osaan, syys- ja kevätlukukauteen, kuten Suomessakin. Yksi lukuvuosi maksaa noin 1 000 euroa eli suomalaisenkin näkökulmasta hyvin paljon, joten köyhemmillä opiskelijoilla ei ole varaa yksityiskouluihin. Hyvä esimerkki tuloeroista oli se, että lähes kaikilla opiskelijoilla oli älypuhelimet, joita he suomalaisopiskelijoille tuttuun tapaan näpräilivät tunnin aikana. Ei riittänyt kerran tai kaksi, kun kävin joko herättämässä opiskelijan päiväunilta tunnin aikana tai nappasin opiskelijan korvista kuulokkeet pois. Kuulostaa varmaan tutulta niille, jotka ovat suorittaneet opetusharjoittelun ammattikorkeakoulukoulussa tai yläkoulussa. Osa opiskelijoista otti opetukseni videolle ja toivon edelleen hartaasti, ettei YouTubessa seikkaile Finnish Nurse Teacher!

"Opiskelijat olivat kohteliaita,
mutta tulivat varsinkin aamun tunneille
miten sattuivat."

Luokkakoot olivat suomalaisittain valtavia, 40–60 opiskelijaa. Naispuoliset sairaanhoitajaopiskelijat käyttivät vihreää koulumekkoa, jossa oli valkoinen kaulus ja miehet valkoista paitapuseroa sekä ruskeita housuja. Luokkahuoneet olivat kuten Suomessa, tosin älytaulun tilalla oli valkoinen tussitaulu, eikä projektoreja ollut kuin yksi koko koulussa. Haastetta toi avoimista ikkunoista kuuluva tauoton liikenteen ääni, joten ajoittain piti huutaa melun yli. Siltikään luokan perällä istuvat opiskelijat eivät kuulleet opetusta tai nähneet kunnolla taululle. Keskipäivän kostea kuumuus tuntui kropassa ja äänihuulissa. Tuntien pituus oli 120 minuuttia eli piti hyvin tarkkaan miettiä, miten tunnin rakentaisi mielenkiintoa ylläpitäväksi koko ajaksi.

Toinen ero suomalaiseen koulutukseen verrattaessa oli se, ettei oppikirjoja ollut. Opiskelijat joko monistivat tai kirjoittivat muistiinpanot vihkoihin. Lisätietoa kirjallisiin töihinsä he hakivat joko netin välityksellä Google- tai paikallista Ask-hakupalvelua käyttäen tai sitten etsimällä opiston suppeasta kirjastosta kirjoja. Niitä ei saanut lainata kotiin, sillä ghanalaiseen tapaan kukaan ei palauta kirjoja takaisin. Nettiä ei monellakaan ollut kotona, joten heidän piti mennä nettikahvilaan tekemään tehtäviä koulun jälkeen. Nettikahviloita tosin oli useita, tunnin käyttöaika melko edullista sekä yhteydet nopeita. Opiskelijat olivat kohteliaita, mutta tulivat varsinkin aamun tunneille miten sattuivat. Osa oli ajoissa ja osa tunninkin myöhässä. Osa tuli ja meni tunnin aikana oman mielensä mukaan, eikä kehotukset ilmoittaa lähdöstään kantaneet hedelmää. Maassa maan tavalla, joten pidin 120 minuutin tunnin, vaikka aloitimme myöhässä. Eikä yksikään opiskelijoista ihmetellyt yliaikaa!

"Kulttuurinen kompetenssi
oli matkani parasta antia."

Kulttuurinen kompetenssi oli matkani parasta antia ja koen saaneeni enemmän kuin uskalsin toivoa. Joskus täytyy uskaltaa hypätä omalta mukavuusalueelta täysin tuntemattomaan, vaikka koen, etten nyt niin vieraassa ympäristössä kuitenkaan ollut. Opettaminen on opettamista maasta tai maanosasta riippumatta, mutta kulttuuri tuo omat ominaispiirteensä opettamiseen. Meillä Suomessa on asiat todella hyvin ja siksi sitä hyvää tulee jakaa myös kehittyviin maihin, joissa esimerkiksi mahdollisuus käyttää opetusmateriaaleja opetuksen tukena on todella vähäistä. Yhteistyötä tekemällä meillä on mahdollisuus oppia toisiltamme paljon.

Kirjoittaja on sairaanhoitaja ja opiskelee hoitotyön opettajaksi Turun yliopiston hoitotieteen laitoksella.