Soolibooli 3/18 pakina

Olipa kerran, kerran oli tai miten vaan. Kuitenkin oli. Tietysti kauan sitten. Ennen mustavalkotelevisiota. Mukavan näköinen punainen talo, mukavalla paikalla, niemenkärjessä, järven rannalla.

Siellä olivat lampaat pellolla, muutamia lypsäviä navetassa, kanat pullauttivat munia ja itse pantua oluttakin nautittiin kesäisin saunan jälkeen. Lapsia oli asialle asti. Pellavapäitä. Vanha isäntä poltti piippua pikkutuvan rappusilla, autuaan tietämättömänä tupakoinnin terveysriskeistä. Kutsuttiinpa vanha isäntä joskus puhaltamaan henkoset korvakipuisen lapsen korvakäytävään. Ja kyllä, ihmeparantumisia tapahtui…

Siellä niemessään asui onnellisena Portin suku. Ja nuorin lapsista, 5-vuotias pojanviikari, oli saanut nimekseen Bill, amerikkaan siirtolaiseksi lähteneen serkun kirjeestä luetun tarinan mukaan. Bill Portti, oli siinä pojalla komea nimi. Koko kyläyhteisö sitä ihasteli.

– Bill. On se vaan nimi kaikkien Väinöjen ja Juhanien keskellä. Mikähän Portin Billistä vielä tuleekaan, sanoi kylän kauppias siivuttaessaan makkaraa.

– Kuulemma on matematiikassa välkky kaveri, sanoi Niittymäen Hulda tähän ja kiristi huiviaan leuan alta.

– Jotakin suurta siitä tuloo. Älykäs katse on poijalla, sanoi tietämättään keuhkoahtaumatautia sairastava Niemen Aleksi ja köhi ankarasti. Silti kääri sätkän.

Ja tuli sekin päivä, kun Billin isosisko Helinä teki melkoisen määrän käpylehmiä. Bill katsoi siskonsa tekeleitä ja pohti ankarasti, että mitenkähän on, kuinka tyhmä tuollainen käpylehmä mahtaa olla. Billiä kaikenlainen tyhmyys ärsytti. Käpylehmienkin. Ja niinpä seuraavana päivänä siskoltaan huomaamatta Bill laajensi käpylehmiä liittämällä niihin toisen kävyn pääksi.

– Bill. Yhmärshhhh, mitä olet tehnyt. Nyt on lehmät pilalla, Helinä itki katkerana.

– No, en minä mitään. Tein vain niille päät, kun siellä on aivot, Bill sanoi vakavana.

– Ei pää voi olla yhtä suuri kuin koko lehmä muuten, hrsmeshhrrr, Helinä itki edelleen.

– No, älä ajattele sitä päänä. Ajattele sitä vaikka… no… mikä se vois olla… tekoälynä, Bill lopulta keksi.

Ja olipa Portin perheellä kesytetty jäniskin. Jänis oli Billin silmänterä. Missä jänis, siellä Bill. Ja toisinpäin. Kansallisromanttisessa maisemassa Bill juoksi heinänkorsi suussaan ja kesy jänis perässään. Ja juhannusaattona, isän solmiessa vastaa saunomista varten, Bill juoksi innosta punakkana isänsä luo.

– Isä, tule katsomaan kuinka pupu loikkaa. Neljän tiiliskiven yli kerralla, Bill ilmoitti ylpeänä.

Ja isä tuli tuvan taakse.

– No niin. Diki loikkaa. Loikkaa nyt, Bill kannusti jänistä. Ja Diki loikkasi.

– Mikä se jäniksen nimi oikein on, isä kysyi ihmeissään.

– Diki. Ja se on tosi hyvä loikkaamaan, Bill sanoi ja pyyhki nenäänsä hiaansa.

– Jaa-a, isä sanoi ja taputti poikaansa päälaelle.