Soolibooli 4/17 pakina

Ajattelin piristää teitä rakkaat lukijani näin syksyn reunalla, kun pian ollaan rotkossa. Kirjoitin teille muutaman runon, joiden parissa masentuminen sujuu mallikkaasti. Näillä runoillani haluan kuvata nykyihmisen ahdistusta aurinkoisen kesän jälkeen globalisaation kylmillä vesillä.

Silmänaluset ovat mustemmat kuin kahvi
ajatusmaailmani märkä pahvi
joka tielle lojumaan jätettiin
potkittiin ja hyväksi käytettiin

Mitäkö tällä runollani tarkoitin? En kerro. Vastuu ja tulkinta on aina lukijan. No, jos sen verran kuitenkin avaan ajatuksiani runon takana, että märällä pahvilla haluan kannustaa paperiteollisuutta investoimaan Suomeen.

Pimeässä (ura)putkessa,
joku sammutti valot,
toisestakin päästä.

Tämän runon taustalla on suuri huoleni lvi-insinöörien riittävyydestä nykyisillä koulutusmäärillä. Putket halkeavat joka tapauksessa pakkasten tullessa.

Uimaranta vaikeni
musteni vesi
aurinko kuoli
palanut iho kesi

Tällä runolla haluan kiinnittää huomiota Itämeren ja sisävesien tilaan. Runolla haluan korostaa omaa vastuuntuntoani puhtaasta ympäristöstä, sillä saastutan edelleen luontoystävällisemmin kuin muut.

Tippuivat lehdet puista
en erotu muista
hukun harmaaseen massaan
mitään ei jää kassaan

Tällä runollani haluan kuvata runoilijan ainaista tuskaa. Pitäisi olla omaperäinen, persoonallinen, kiinnostava, sanavalmis ja mediaseksikäs. Mutta kun se on niin työlästä! Lisäksi runoni viimeisellä rivillä kiinnitän huomiota apurahataiteilijan ja opiskelijan epävarmaan toimeentuloon.

Odotan pakkasta, räntää
en jaksa nostaa häntää
valo häikäisee silmiäin
Syksy, miksi näin?

Näillä säkeillä haluan toivottaa kaikille toivorikasta, pimeyden, tuulen ja räntäsateen täyttämää syksyä. Olkoon lehdettömät puut kanssanne!