Soolibooli 2/18 pakina

Ja niinhän siinä kävi, kuten usein käy. Ekokatastrofi iski kaikella voimallaan. Aurinko himmeni pakokaasujen taakse, fossiiliset polttoaineet lopahtivat ja sheikit pureskelivat kynsiään kameleiden selässä. Digitalisaatio oli kaukainen muisto vain. Matkapuhelimia muisteltiin isoisien aikaisina asioina. Pieniperseisimmät käyttivät tabletteja pefletteinä savusaunassa. Epämukaviahan ne siihen käyttöön olivat, mutta kun ei muutakaan ollut. Kaikesta huolimatta oppivelvollisuus oli ja pysyi. Kansa uskoi edelleen sivistykseen.

Jossakin Kyyjärven pohjoispuolella asusteli Elias Jekoweh. Kansankynttilä Jumalan armosta. Mies, joka toi analogisaation Suomeen. Hevoskyydillä levisi tieto, että siinä on mies, joka näkee tulevaisuuteen ja tietää mitä kaikkea analogisaation avulla voidaan saada aikaan. Luentopyyntöjä alkoi sadella. Turhaan ei Elias saanut liikanimeä poppamies.

Elias Jekoweh oli kehittänyt suuria innovaatioita. Pärereissuvihko oli yksi näistä. Puukonkärjellä Elias kaiversi terveisiä kurittomien lasten vanhemmille:

Taavetti myöhästyy joka aamu. Pankaa nyt poika saatana kuriin.

Urmas mölisee tunnilla. Tukin sen suun kohta sahanpurulla.

Ja kyllä viestit menivät perille. Elias Jekowehin auktoriteettia ei kukaan uskaltanut kyseenalaistaa.

– On se miäs. Jo komiakin viälä. Ryhtikin on kun rautakangella, puhuivat kylän akat pestessään mattoja.

Elias oli toki imarreltu saatuaan kehuja. Mutta tolkun miehenä hän jätti ne omaan arvoonsa. Sen sijaan hän keskittyi analogisuuden edesauttamiseen. Puupalikoista, vanhoista ruostuneista rautanauloista ja emännältään varastamista helmistä Elias väkersi kasaan helmitaulun.

– Siinä on teille saatana Exceli, kuultiin Eliaksen jupisevan yksin vajassaan.

Lapset kokivat oppimisen ilon. Kummasti vaan helmitaululla onnistui oravanahkojen laskeminen. Markoille ja euroille naureskeltiin. Kauan sitten oli löytynyt sellaisia idiootteja, jotka olivat uskoneet paperirahaan ja numerosarjoihin tietokoneiden näytöllä.

– Ne tylsämieliset. Analogisaatio, se on konkretiaa, kuten oravannahatkin, Elias julisti opettajien talvipäivillä ja sai raikuvat kättentaputukset.

Mutta talvisin, kun pimeys ja kylmyys valtasi mielen, Elias oli vaipua masennukseen. Edes emännän pehmoinen uuma ei lohtua miehelle tuonut. Elias kaipasi valoa. Lopulta, kaamosmasennuksen syvimmästä alhosta noustuaan, Elias vetäytyi vajaansa pohtimaan valon ongelmaa.

Keksijän käy aina hyvin. Niin kävi myös analogisaattori Jekowehin. Kuinka ollakaan kaapin perukoilta löytyi muutama vanha rulla foliopaperia, tyhjiä säilyketölkkejä ja omasta takaa oli päreitä ja rautanauloja. Niitä kun aikansa viritteli, niin vot, päreen valon pystyi moninkertaistamaan. Ja valkeus tuli, ajatteli Jekoweh.

Seuraavassa koti-kouluyhdistyksen kokouksessa Jekoweh esitteli ylpeänä keksintöään.

– Siinä on teille Päreled, perkele.