Työtehtävät, joiden perusteella voi liittyä kassaan
Opetus ja tiede -työttömyyskassan jäseneksi voi liittyä voimassa olevan ja omaan opiskelualaan liittyvän palkallisen työsuhteen perusteella. Liittymisen jälkeen kaikki palkkatyö voidaan lukea mukaan työssäoloehtoon.
Opetus ja tiede -työttömyyskassan jäseneksi pääsee liittymään palkkatyöntekijä, joka ei ole täyttänyt 68 vuotta ja joka
|
Työttömyyskassaan liittymispäivänä on siis oltava palkkatyössä ja lisäksi täytettävä jokin yllä mainituista edellytyksistä (1–5). Alla muutamia huomioita kohtiin 1–4 liittyen:
- Hakija voidaan hyväksyä kassan jäseneksi, jos hän on liittymispäivänä palkkatyössä jollain mainituista aloista. Jäseneksi voidaan hyväksyä myös, jos hakija on liittymispäivänä (missä tahansa) palkkatyössä ja lisäksi työllistyy esim. apurahalla jollain manituista aloista. Tutkimusalalla työskentely voi tapahtua myös muualla kuin yliopistossa, korkeakoulussa, Suomen Akatemiassa tai tutkimuslaitoksessa, ja työskennellä voi siis myös esim. yrityksessä tai yhdistyksessä.
- Kassaan voi nyt liittyä (minkä tahansa alan) alemman/ylemmän korkeakoulututkinnon tai ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut hakija, joka on liittymishetkellä (missä tahansa) palkkatyössä.
- Kassaan voi liittyä myös (mitä tahansa) korkeakoulututkintoa suorittamaan hyväksytty hakija, joka on liittymispäivänä omaan opiskelualaansa liittyvässä palkkatyössä. Tässä ei ole määritelty tarkempia kriteereitä, eli se, liittykö tietty työ tiettyyn opiskelualaan, perustuu hakijan omaan arvioon.
- Jatkotutkintoa suorittamaan hyväksytty voidaan hyväksyä kassan jäseneksi, jos hän on liittymispäivänä (missä tahansa) palkkatyössä.
Lähde: Opetus ja tiede -työttömyyskassa
Liittyminen on mahdollista lyhyen, jopa yhden tunnin sijaisuuden perusteella. Työssäoloehto kertyy kuitenkin vain niiltä kalenterikuukausilta, jolloin palkkatulo on ollut vähintään 465 euroa.